Asutushistoriaa genetiikan avulla

Asutushistorian kannalta geneettinen jälki on ongelmallinen. Jos tutkitaan yksittäisiä suomalaisia, niin tuota geneettistä informaatiota on niin paljon, että esimerkiksi heimopiirteet eivät löydy mitenkään yksinkertaisesti, jos ollenkaan. Jonkun yhteisen esim. heimotekijän löytäminen DNA-ketjusta on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta.  Jos tuota etsintä aluetta voitaisiin rajata jotenkin, niin mahdollisuudet löytää jokin tunnusomainen tekijä olisi paljon suurempi.


Geenitekniikan suurten lukujen ongelmaa voidaan kuvata sillä, että geenit sijaitsevat kromosomeissa solujen tumassa. Kromosomi pareja ihmisellä on 23. Geenien lukumäärä yhdessä solussa on noin 100000 kappaletta. Geenien välisiä etäisyyksiä mitataan mm. emäsparien avulla. Yhdessä solussa näitä emäspareja on lähes kolme miljardia ja niiden fyysinen pituus on lähes kaksi metriä.

Tässä tulee kuvaan perinnöllisiä tauteja aiheuttavat geenivirheet. Kun suomalaiset kaiken kaikkiaan ovat lähtöisin hyvin suppeasta ihmismäärästä ja heimot ehkä vielä pienemmistä ryhmistä, niin johonkin ryhmän jäseneen tai jäseniin liittyvä erityispiirre toistuu (tässä peittyvästi perinnöllinen geenivirhe) tämän joukon jälkeläisissä. Kysymys on tavallaan samasta, kuin vahingoittuneen eläimen seuraamisessa, jossa ei tarvita jatkuvaa jälkeä, vaan esim. veripisaroita tietyn matkan välein. Samanlainen analogia löytyisi myös eläinten seurantalaitteista, jotka tietyin ajoin kertovat eläimen sijainnin radioteitse. Tällaisessa populaatiossa, jossa on peittyvästi perinnöllinen geenivirhe, joka aiheuttaa jonkin diagnosoitavisssa olevan sairauden, syntyy seurantajälki sellaisissa aviopareissa, joissa tämä virhe on molemmilla osapuolilla. Tämäkään merkki ei ole kaikissa jälkeläisissä, vaan merkki syntyy n.25% syntyneissä jälkeläisissä perinnöllisyys logiikan mukaisesti. Jäljen syntymisen todennäköisyys on suuri, jos virhettä kantanut alkupopulaatio on ollut pieni, ja jos tuo alkupopulaatio on sitten kasvanut voimakkaasti ilman, että siihen on sekoittunut muita populaatioita. Jos ja kun tämän populaation jäsenet siirtyvät paikasta toiseen ilman, että ryhmään sekoittuu merkittävästi muita populaatiota, jää jälkiä joka puolelle, mihin he liikkuvat.

Jos peittyvästi perinnöllinen geenivirhe syntyy tai tulee suureen populaatioon, on kovin epätodennäköistä, että tämän virheen jälkeläiset joskus avioituisivat keskenään. Toisaalta voidaan myös olettaa, että jos kaksi erilaisen geeniperimän omaavaa suurta populaatiota sulautuvat toisiin, laimentuu näiden geenivirheiden vaikutus. Näin ollen peittyvästi perinnöllisten suomalaisten sairauksien historiallinen kertomus on mielenkiintoinen.

Jos em. geenivirheet esiintyvät tasaisesti Suomessa, täytyy virheen olla niissä alkusuomalaisissa, joista me kaikki suomalaiset periydymme. Jos virhe esiintyy jotenkin alueellisesti, virhe on syntynyt jossakin "heimossa" tai se on tuotu siihen tuontitavarana. Jos em. geenivirhe esiintyy pääsääntöisesti vain Suomessa, on virhe kotoperäinen ja jos sitä esiintyy laajasti myös muualla, on se luultavasti tullut jonkun siirtolaisen mukana. Jos sitten ajatellaan, että näitä seurantajälkiä ei ole kattavasti, vaan selkeästi alueellisesti, täytyy näillä alueilla olla jokin geneettinen yhteys ja jonkun on täytynyt kantaa virhe uudelle asuma-alueelle.

Se kuinka voimakas tuo alueellinen geneettinen yhteys on, voi olla ymmärtääkseni kahdenlainen.

1. Lähes tyhjälle alueelle on siirtynyt suuri populaatio heimoa tms., joka on tuonut sinne perimänsä. Alueen on pitänyt olla lähes tyhjä tai vanha väestö on ajettu pois tai eristetty niin, ettei seka-avioita ole syntynyt.
2. Lähes tyhjälle alueelle siirtyi hyvin pieni populaatio, jossa on peittyvästi perinnöllistä sairautta aiheuttava geenivirhe. Populaatio kasvaa eristyksissä avioituen keskenään, jolloin geenivirhe kopioituu moniin tämän ryhmän jäseniin. Tällaisessa tilanteessa, jos joukko on pieni, voi jopa vain yhdellä yksilöllä ollut geenivirhe rikastua ajanoloon.

Yhteinen geeniperintönä

Peittyvästi perinnöllinen geenivirhe on pettämätön historiallinen jälki meidän geneettisestä perimästä. Pieneen populaatioon syntynyt geenivirhe ei synnyttyään häviä mihinkään, vaan jatkaa kulkuaan sukupolvesta toiseen vääjäämättömällä logiikalla, ellei sota, kulkutaudit, luonnonkatstrofi tms. katkaise sen etenemistä. Peittyvästi perinnöllisessä sairaudessa on kysymys, että potilas saa sekä äidiltään, että isältään saman virhegeenin. Geenit kuten kromosomitkin ovat ihmisessä parittain. Sairauden saadakseen yksilö siis perii isältä ja äidiltä viallisen geenin, joka mahdollisuus on 1/4, jos sekä isällä että äidillä on vain toinen geeni viallinen. Asiaa voidaan myös kuvata niin, että jos otamme suureen joukon sellaisia pareja, joissa sekä miehellä että vaimolla on virheellinen geeni ja oletamme, että kaikilla näillä pareilla on 4 lasta, asettuu tulos niin, että perheillä on keskimäärin yksi sairas lapsi, kaksi yhden virheellisen geenin kantajaa ja yksi jolla molemmat, sekä äidiltä että isältä perityt, geenit ovat terveet.  Sattuman tuloksena sitten jotkut sukuhaarat sammuvat ja virheellä on taipumus laimentua, mutta suvun sisäiset aviot taasen rikastuttavat tautiperimää.



Geenivirheen aiheuttaman sairauden ilmaantuvuuden suhteen voidaan laskea, kuinka moni kantaa kyseistä geenivirhettä. Kun peittyvästi perinnöllisissä taudeissa tautitapausten ilmaantuvuus vaihtelee Suomessa tyypillisesti 1/5000 -1/200000, tarkoittaa se sitä, että yksittäisten geenivirheiden kantajien määrä vaihtelee 1/35 -1/225. Geenivirheiden kantajatiheydestä voidaan tehdä se päätelmä, että virheet ovat syntyneet erittäin pienissä populaatioissa. Jos geenivirheen omaava populaatio sekoittuu geenivirheestä puhtaaseen populaatioon, laimentuu taudin kantajien määrä samassa suhteessa kuin sekoittuminen tapahtuu. Vastaavasti geenivirhe voi rikastua jossakin populaatiossa, mikäli siitä irrottautuu ko. geenivirheestä vapaita yksilöitä.



Jos väestömäärän kehitys on karkeasti ollut edellisen kuvan mukaisesti logaritmista, kuten se näyttäisi olleen 1000-1700 jKr välillä, tullaan siihen, että väestömäärä geenivirheiden kantajien suhteen on ollut 1/35-1/225 välillä joskus 2000-500 eKr. Edellä oleva logaritmisuus aikavälillä 1000 -1700 jKr liittynee maatalouskulttuuriin. Teollistumisen alkaessa tämä ei enää päde, eikä luultavasti ole pätenyt pyynti- ja keräilykulttuurissakaan. Pienissä populaatioissa väestömäärässä on lisäksi oletettavasti ollut voimakkaitakin vaihteluita ilmaston, sotien, tms. seurauksena. Em. seikat huomioiden voitaisiin olettaa valtaosan meidän peittyvästi perinnöllisistä geenivirheistä syntyneen jaksolla 2000 eKr - 500 jKr. Tuon ajanjakson jälkeen syntyneille geenivirheille väestöpohja on liian laaja, että näiden geenivirheiden aiheuttamien tautien diagnosointi olisi mahdollista niiden harvinaisuuden vuoksi. Tuon ajanjakson jälkeen on voinut syntyä alueellisia geenivirheitä alueellisten pullonkaulatekijöiden kautta, mutta tällaisten geenivirheiden aiheuttamat taudit ovat erittäin alueellisia.

Suomalaisten sukujuurta ovat koittaneet selvittää omalta taholtaan arkeologit, kielitieteilijät, historioitsijat ja viimeisenä tulokkaana ovat geenitutkijat. Eri tieteenalojen näkemykset ovat lähellä toisiaan, mutta osittain aukollisia erityisesti rajapinnoiltaan. Peittyvästi perinnöllisten geenivirheiden aiheuttamien sairauksien alueelliset kartat siis kertovat tällä tavoin merkittyjen geenien kulkeutumisen maassamme. Reijo Norion kirjassa "Suomi-neidon geenit", on selvitetty peittyvästi perinnöllisiin tauteihin sairastuneiden yksilöiden vanhemmat ja isovanhempien syntymäpitäjät. Näin on päästy siihen aikakauteen, jolloin ihmiset pääsääntöisesti asuivat sillä paikkakunnalla, jossa heidän sukunsa oli asunut vuosisatoja. Edelleen isovanhempien syntymäpitäjistä on piirretty virhegeenien esiintyvyyskartat, joita tulkitsemalla voidaan nähdä, missä virhegeenejä on esiintynyt. Yhdistämällä tämä tieto yleiseen historialliseen tietoon Suomen asutusliikkeistä, voidaan tehdä melko pitkälle meneviä oletuksia ja karkeita ajoituksia Suomen asutushistoriasta. Huomattavaa on myös se, että isovanhempien syntymän aikaan Suomi oli huomattavasti tasaisemmin asutettu kuin nykyisin. .

Suomalaisen tautiperimän geenivirheiden aiheuttamien peittyvästi perinnöllisten tautien tarkastelu tarkoittaa sitä, että tarkastelu tuottaa informaatiota vain niistä geenivirheistä, joita esiintyy pääsääntöisesti vain Suomessa. Suomalaisen tautiperimän valinta tarkoittaa siis sitä, että tarkasteltavat geenivirheet ovat syntyneet suomalaisten alkupopulaatiossa tai myöhemmin jossakin suomalaisten heimossa. Tarkastelu ei siis ota suoraan kantaa siihen paljonko geeniperimästämme on puhtaasti alkusuomalaista ja paljonko jotain muuta, mutta geenivirheiden kantajatiheyksistä voidaan kuitenkin päätellä, että voimakkaita geenivirheistä vapaita asutusliikkeitä ei maahamme ole tullut. Tarkastelu kohdistuu vain tähän tyypilliseen suomalaiseen geeniperimään, joka alkusuomalaisilla on ollut jo Suomeen tullessaan tai joka on syntynyt Suomen alueella asumisen aikana.

Norio kirjassaan, Suomi-neidon geenit, ei ole tehnyt geenivirheiden pohjalta kovinkaan pitkälle meneviä asutushistoriallisia johtopäätöksiä. Kirjassa mainitaan geenitekniikan ja tautien kuvauksen lisäksi asutusliikkeiden merkitys sekä geenivirheiden ilmeinen itä-länsi jakauma ikiaikaisen kulttuuri - ja murrerajan mukaan. Norio painottaa savolaisekspansion merkitystä, mutta virhegeenien alueellisten jakaumakarttojen mukaan sillä on kuitenkin melko pieni selittävä vaikutus. Seuraavissa esityksissä erilaisia virhegeenien maantieteellisiä esiintymisalueita on pyritty selittämään, yhdistämällä Norion kirjan virhegeenien tietämys ja kartat sekä yleinen historiallinen tietämys Ruotsin Itämaan eli Suomen asutukselliseen ekspansioon erämaille ja karjalaisalueille.

Peittyvästi perinnöllisten geenivirheiden kartat

Ensimmäiseksi esimerkiksi otan synnynnäisen nefroosin eli CNF-taudin, joka on vastasyntyneen vaikea munuaistauti, johon potilas kuolee ilman munaistensiirtoa. Tautia kantaa noin joka 45 suomalainen ja tauti on jakaantunut tasaisesti ylitse Suomen ja tautia esiintyy Suomessa saman verran kuin yhteensä muualla maailmassa. Luultavasti kaikille ulkomailla esiintyville sairastapauksille löytyy suomalainen esi-isä ja esiäiti. Tauti on siis erittäin todennäköisesti syntynyt geenivirheestä siinä suomalaispopulaatiossa, joka on alun alkujaan asuttanut Suomen. Arkeologisten todisteiden mukaan voidaaan päätellä, että Suomen on alunperin asuttanut kantapopulaatio. Tällainen yhtenäinen kantapopulaatio oli luultavasti Suomessa vielä 4000-2000 eKr kampakeraamisella ajalla. Länsi-Suomeen tuli viimeistään 2000 eKr vasarakirveskulttuuri, joka alkoi eroittamaan läntistä ja itäistä kulttuuria toisistaan. CNF-taudin aiheuttavan geenivirheen täytyy siis tulla vähintään noin 4000 vuoden takaa, koska muutoin se ei voisi olla maantieteellisesti tasaisesti jakautunut. CNF-tauti siis osoittaa, että ainakin osa meidän geeneistä tulee niistä ihmisistä, jotka ovat asuneet Suomen alueella vähintään 4000 vuotta.


Toisen mielenkiintoisen ryhmän peittyvästi perinnöllisistä sairauksista muodostaa joukko tauteja, jotka ovat jakaantuneet itä-länsi suunnassa. Tällainen historiallinen jako alkoi muodostumaan noin 2000 eKr vasakirveskulttuurin tullessa Suomeen ja tämä jako oli meillä aina Pähkinäsaaren rauhan ja Stolpovan rauhan väliseen aikaan asti. Edellinen siirsi rajaa hiukan koilliseen, mutta vasta 1617 Stolpovan rauhassa nykyinen Suomi alkoi muotoutua. Edellä olevaan karttaan on sinisellä viivalla merkitty ikiaikainen idän ja lännen välinen raja, joka oli sekä kulttuuri- että murreraja Suomen eli sen aikaisen Ruotsin Itämaan ja Karjalan välillä. Kartassa punainen väri kuvaa läntisiä tauteja ja musta itäisiä tauteja. Taudeissa on jonkin verran sekoittumista rajan yli, mutta värin vaihtovyöhyke on jotakuinkin tuossa ikiaikaisessa rajassa.

Ne peittyvästi perinnöllisten tautien geenivirheet, jotka jakautuvat edellä kuvatulla tavalla, ovat syntyneet joko läntisessä tai itäisessä kultuurissa ajanjaksolla 2000 eKr - 1300 jKr. Osa tämän ryhmän taudeista on alueellisesti hyvin tasaisesti jakautuneita ja osa melko paikallisia. Tasaisesti jakaantuneiden tautien geenivirheet ovat oletettavasti syntyneet tuon ajanjakson alkuosalla ja paikalliset aivan ajanjakson loppupuolella. Esimerkkinä tasaisesti jakaantuneista taudeista voisi sanoa sekä läntisen että itäisen lyhytkasvuisuutta aiheuttavan geenivirheen. Kuva osoittaa vääjäämättömästi, että osa geeneistämme periytyy tuolta jaksolta ja että geneettisesti periydymme tuolta jaksolta olevista ihmisistä. Osa siitä perimästä tulee varmasti jakson alkuvaiheilta ja osa loppuvaiheilta. Se onko perimään tullut jotain uusia aineksia uudisasukkaiden muodossa tuolla välillä, ei aineiston pohjalta voi päätellä suoraan, mutta yleisimpien tautien kantajien määrä on sitä luokkaa, että kovin suuria vieraita aineksia tähän väestöön ei ole sekoittunut. Toisaalta tieto siitä, että näitä nk. suomalaisen tautiperinnön tauteja ei juuri muualla esiinny, todistaa näiden tautien periytyneen Suomen kantaväestöstä.


Itäisen eli karjalaisen kulttuurin asutusliikkeet

Vanhat venäläiset kroniikat ja jotkut historialliseen ajan dokumentit tietävät, että Karjalaisilla oli Pohjanlahden rannalla rantakaistaa kymmenen kymen (Kymi = suuri joki) verran. Myöhemmissä venäläisissä lähteissä Kemijoki laskettiin ensimmäiseksi kymeksi ja siitä kymmenen kymeä alaspäin tuo meidät noin Pietarsaaren korkeudelle, riippuen siitä, mitkä joet kymiksi luetaan. Ähtävänjoki, jonka suupuolta on muinoin kutsuttu Kainuunjoeksi asettuu Perhonjoen kanssa aika oikealle paikalle ajatellen tuota ikiaikaista kulttuuri- ja murrerajaa.

Historiallisesti olisi oletettavaa, että Pohjanlahden jokilaaksoissa näkyisi selkeä karjalaisvaikutus. Kun katsomme peittyvästi perinnöllisiä geenivirheestä johtuvia tauteja, esiintyy siellä
PME-tauti, joka on yksi yleisimmistä perinnöllisistä taudeista. Tauti on alueellisesti suuntautunut toisaalta Karjalaan ja toisaalta Pohjanmaan rannikolle. Taudin geenivirhe on syntynyt ilmeisesti varsin varhaisessa vaiheessa jaksolla 2000 eKr -1300 jKr, koska se on varsin yleinen. Taudin kantajia on 1900-luvun alussa esiintynyt kaikkialla Suomen Karjalassa, lukuun ottamatta niitä alueita (Puruvesi - Ilomantsi linja), josta karjalaisväestö Stolpovan rauhan jälkeen karkotettiin Tverin mutkaan. Edellisen lisäksi esiintyy virhegeeniä varsin runsaasti kaarella Jämsä- Kuopio - Nurmes.

Pohjanmaan rannikolla mielenkiinto kohdistuu siihen, että tämän taudin geenivirheiden esiintymä alkaa Kyrönjoesta ja vahvoja esiintymiä on myös Perho- sekä Kalajoessa, mutta sitä ylempänä jo harvakseltaan. Esiintymisen eteläraja on siis alempana kuin ikiaikainen kulttuuri- ja murreraja. Kyrönjokilaisissa on siis kohtuullinen osuus karjalaista geeniperimää. Se milloin tällaiset asutusliikkeet ovat voineet olla mahdollisia jopa Etelä-Pohjanmaalle asti, vie meidät vääjäämättömästi aikaan ennen 1000 jKr. Reittejä Pohjanmaalle on varmaankin ollut useampia: 1) Kymijokea Päijänteelle, Jämsän kohdalta Ruoveden vesistöön ehkä Nytkymen kautta ja sieltä Lapuanjokeen ja ehkä Nurmon kohdalla on siirrytty Kyrönjoelle. 2) Siitteenselältä Sorsaveteen ja edelleen Suonenjoen kautta Rautalammin vesistöön. Täältä kulkureitit ovat luultavasti menneet Saarijärven vesistön kautta Perhonjoelle ja Muurajärven kautta joko Kala- tai Pyhäjokeen.

Pohjoisessa mielenkiinto kohdistuu siihen, että pohjoisessa Inarinjärven ympäristössä esiintyy myös muutama geenivirheen kantaja. Havainto käy hyvin yhteen historiallisten havaintojen kanssa karjalan lappalaisista. Toisaalta myös Tornionjokilaakson pirkkalaisperimätiedon mukaan pirkkalaisten valta eikä asutus koskaan ulottunut Inarin lappiin. Ylipäätänsä tämän karjalaisalueen rajoittuminen toisaalta Kemijoen eteläpuolelle ja toisaalta siten, että Inarissa on karjalaisgeenejä on hyvin sopusoinnussa yleisen historiallisen tietämyksen kanssa karjalaisalueista Pohjois-Suomessa.
.



Toisena karjalais esimerkkinä on otettu CPC-taudin esiintymisalue. Esiintymisalueen eteläreuna seurailee karkeasti oletettua Pähkinäsaaren rajaa. Tämän eteläpuolella on hajapisteitä ja kasaumia Kyrönjoen laaksossa, Raaseporissa ja Koivistosta. Pohjoisessa alue rajoittuu erittäin selvästi Kemijokeen ja etelässä Kalajokeen. Kuvaa katsoessa jää pohtimaan geenivirheen syntyseutua. Koska geenivirheitä esiintyy sekä Laatokan rannalla, että Oulun-Kemin seuduilla, olettaisi geenivirheen syntyneen jommassa kummassa asutusalueella. Oletettu geenivirheen syntyalue voisi olla Ilomantsin pogosta, jossa kuitenkaan ei ole mitään jälkeä, koska karjalaisasutus ajettiin alueelta Tverin mutkaan Stolpovan 1617 rauhan jälkeen. Geenivirheen syntyaikana voisi alueellisen jakauman perusteella olla karkeasti 500-1000 jKr. Perusteena ajoitusoletukselle olisi se, että geenivirhe on alueellisesti rajoittunut Kemi- ja Kalajoen välille, jonne eteläinen asutuspaine rajoitti karjalaisrannan ennen ja jälkeen Pähkinäsaaren rauhan 1323. Geenivirhe voisi olla myös tullut eteläisimmiltä karjalaisalueilta, josta ehkä tuli siirtolaisia Laatokan ympäristöön Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Toisaalta alue on ennen tätä luultavasti ollut varsin harvaan asutettu, koska kulkureitti sinne on ollut hankalampi kuin eteläisimille kymille. Alueella on ehkä ollut tietynlainen asutuksellinen pullonkaula, joka myös osaltaan on aiheuttanut geenivirheen rikastumisen alueellisesti. Pullonkaula vaikutusta on vielä voinut lisätä erilaiset sodat, kuten nk. Rapparisota 1500-luvun lopulla, joka supisti voimakkaasti alueella asunutta väestöä.

Läntisen eli suomalaisen kulttuurialueen asutusliikkeet

Jako itäiseen ja läntiseen kulttuurialueeseen alkoi noin 2000 eKr vasarakirveskulttuurin rantautuessa Länsi-Suomeen. Tämän kulttuurin omaksuivat sekä suomalaiset (nyk. Varsinais-Suomalaiset), satakuntalaiset, hämäläiset sekä eteläpohjalaiset. Se miten ja mihin aikaan nämä heimot syntyivät tai eriytyivät toisistaan on vaikeasti pääteltävissä. Oletettavaa on kuitenkin, että heimot olivat olemassa viimeistään 300-500 jKr. Joka tapauksessa peittyvästi perinnöllisten geenivirheiden avulla ainakin osa näistä heimoista alkoi asuttaa aivan uusia alueita erämaissa ja vanhoilla karjalaisalueilla.

Seuraavassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen INCL-taudin aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Tautikartan pohjalta tulee mieleen arkeologian löydökset tarhakalmistoista vanhemmalta roomalaiselta rautakaudelta noin 200 jKr. Kartta muistuttaa melko voimakkaasti sitä oletusta, että lähinnä Virumaalta kohdistui Suomen rannikolle vahva siirtolaisuus. Tämä siirtolaisuuden on arkeologian mukaan oletettu kohdistuneen Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle sekä yleisesti jokisuille. Jokisuu asutusta tautikartan mukaan näyttäisi erityisesti kohdistuneen Kokemäen-, Vantaa- ja Kymijoen sekä ja Vuoksen (ikivanhan Viipurin laskujoen) suualueille.

Taudista lähes vapaana on Häme, Savo, Keski- sekä Pohjoispohjanmaa, Karjala ja Lappi. Poikkeuksellisesti tautia esiintyy Nilsiän-Juankosken-Kaavin seuduilla, jotka alueet oletettavasti asutettiin pysyvästi vasta Stolpovan rauhan 1617 jälkeen. Tänne syntyneen taudin runsastuman on luultavasti aiheuttanut pieni uudisasutusjoukko, jossa on esiintynyt taudin aiheuttama geenivirhe. Uudisasutusjoukon lähtöpaikkaa voidaan vain arvailla, joka voi olla jokin jokisuu, Pohjanmaa tai Varsinais-Suomi.

Kartta on mielenkiintoinen Pohjanmaan asutuksen jatkuvuuden kannalta. Mikäli oletus siitä, että tauti on tullut Virumaalaisten siirtolaisten mukana Suomeen pitää paikkansa, osoittaa taudin säilyminen Pohjanmaalla sen, että siellä on säilynyt jonkinmoinen kantaväestö yli 800 jKr. alkaneen arkeologisen tyhjiön. Toinen vaihtoehto olisi se, että tyhjiö olisi syntynyt ja alue olisi asutettu uudestaan Varsinais-Suomesta käsin. Tällaisen tyhjiön syntyminen on kuitenkin epätodennäköinen, koska Kyrönjoen alueelta löytyy myös karjalaisia virhegeenejä, ja niiden tuleminen sinne oletetun asutustyhjiön jälkeen olisi aika hankalaa. Pohjanmaan arkeologinen tyhjiö alkaa noin 800 jKr., jonka jälkeen ei ole löytynyt pakana-aikaisia hautoja. Tämän perusteella on oletettu, että eteläpohjanmaa on tyystin tai lähes tyystin autioitunut. Oheiseen kartan mukaan tautia kuitenkin esiintyy erityisesti rantakaistan ulkopuolella jokivarsilla. Oletus Virumaalta tulleesta geenivirheestä on vain oletus, joskin tautia esiintyy myös siellä, mutta kuinka laajasti, sitä ei tiedetä. Suomessa tauti tapauksia tunnetaan 150 ja muualla maailmassa 200-300.

Olaus Petri Niurenius, Upsalan kirkkoherra 1619-45, kertoo, että:
"Muutamat perheet Suomesta lähtivät Pirkkalan ja Rengon pitäjistä Hämeenmaan metsäseutuihin ja asettuivat sille rannikolle, jolla nykyisin Närpiö ja Mustasaari sijaitsevat, mutta jolla tähän aikaan ei vielä kukaan kuolevainen ollut asunut. Ja siellä he kokonaan vapaina verotaakoista, joilla suomalaisia kotimaassa rasitettiin, syvimmässä rauhassa hankkivat monia kauppatavaroita, toivat niitä vuosittain mukanaan ja tarjosivat myytäväksi maanmiehilleen. Tästä lähtien alkoivat he ihmeellisellä tavalla upeilla loistavilla puvuillaan, maukkaalla ruualla, rikkauksilla ja koristeilla niin, että tästä helposti voitiin päättää, että he elivät yltäkylläisessä hyvinvoinnissa. ......... Mielipahoin nähden ja sietäen (em. Etelä-Pohjanmaan Pirkkalais siirtolaisten hyvinvointia) valitsivat hämäläiset, joiden alueelta he olivat lähteneet, johtajakseen ja päällikökseen erään suvustaan kuuluisan miehen Mattiaksen, joka suuren hämäläisjoukon ympäröimänä hyökkäsi heidän asuinsijoilleen, ryösti kaiken, eikä lakannut ennenkuin oli heidät karkoittanut asuinpaikoiltaan Kemin ja Tornion jokien varsille. Kun lyhyt aika oli kulunut ja kun he muutamien vuosien päästä olivat saaneet tietää, että nuo, jotka äsken olivat karkoitetut ja hajoitetut, viettivät mainittujen virtojen varsilla mukavaa elämää, hyökkäsivät he uudelleen suurella voimalla heidän kimppuunsa ja kohtelivat heitä niin epäinhimillisesti, että heidän oli pakko ilman vetojuhtia ja karjaa, ainoastaan nuotat mukanaan vetäytyä niihin erämaihin, joissa he nyt asuvat" (Jalmari Jaakkolan käännös teoksessa Pirkkalaisliikkeen synty,1924, teoksesta Olaus Petri Niurenius: Laplandia etc. cap. V. Schefferus: Lapponia s.48)

Niurenius, jolla oli vahvat pirkkalaiset taustat I vaimonsa kautta, tunsi hyvin pirkkalaisliikkeen historian. Kertomus ei ajoita tapahtumia, mutta pirkkojen tiedetään saaneen lapin verotusoikeudet Mauno Ladonlukolta, joten tuo oikeuksien saaminen ajoittuu 1275-90 välille. Tästä tapahtumia ja niiden ajoituksia voidaan pohtia taaksepäin.

Edellä kirjoitettu ja seuraavat geenivirhekartat herättävät pohdinnan pirkkalaisten roolista eteläpohjanmaalla. Virhegeeni kartat osoittavat melko vääjäämättä sekä karjalaisten, että INCL-virhegeenien (Virumaalainen?) muodostaneen kantaväestön eteläpohjanmaan jokilaaksoissa. Virhegeeni kartoissa ei tällä alueella näy jälkeäkään hämäläisistä heimoista saatikka pirkoista. Ehkäpä Niureniuksen kuvaus koskeekin eräänlaisia ”kauppa-pirkkoja”, jotka olivat asettuneet Etelä-Pohjanmaan jokisuille tekemään kauppaa turkiksilla ja kaloilla. Kenties nämä ”kauppa-pirkat” myös verottivat jollakin tavoin pohjalaisia. Tarina, että nämä ”kauppa-pirkat” ajettiin pois pohjanperille Kemi- ja Tornionjoki varsille, selittyisi ehkä vain sillä, että nämä ”kauppa-pirkat” olivat selkeästi kauppiaita, eivätkä asuttaneet Pohjanmaata rannikkoa syvemmälti. Ehkä juuri tälle ”kauppa-pirkoista” tyhjennetylle alueelle tuotiin siirtolaiset Ruotsista.




Oikeassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen AGU-taudin aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Kuvaan on yhdistetty oletetut hämäläisten asutusreitit, koska virhegeenikartta muistuttaa hämmästyttävästi hämäläisen heimon laajenemisalueita. Oheisen kartan mukaan hämäläisaines on ilmeisen pieni pohjanmaalla, vakkasuomessa, eteläsavossa sekä kainuussa, koska taudin esiintyminen on näillä alueilla harvinaista. Erityisesti tauti puuttuu lähes kokonaan Pohjanmaalta.

Kokemäenjoen laaksoon ja Kanta-Hämeeseen hämäläisasutus on yltänyt luultavasti jo kampakeraamiseella ajalla. Ilmeisesti maanviljelyksen myötä pysyvä asutus syveni yhä syvemmälle sisämaahan viimeistään rautakaudella ja esim. Jämsän korkeudelle pysyvä asutus oli ilmeisesti saapunut viimeistään 1000-luvulla. Iitin suuntaan hämäläisasutus on oletettavasti levinnyt jotakuinkin samalla nopeudella kuin Jämsän suuntaan, mutta Suomen asutusluetteloissa (1500-luvulla) vielä varsin monet Nastolan ja Iitin-talot ovat kirjautuneet Päijät-Hämeen vanhojen talojen mukaan.

Ilmeisesti Pähkinäsaaren rauhan seurauksena hämäläinen asutusekspansio kulki Savon läpi Karjalan kannakselle. Sen seurauksena kannakselle näyttää päätyneen hämäläisgeenejä, joissa on ollut AGU-taudin aiheuttava geenivirhe. Savo, ehkä lukuunottamatta Savilahden ja Ristiinan seutuja, on jäänyt taudin suhteen melko puhtaaksi.

Jo 1200-luvun lopulla, tiedetään kuningas Mauno Ladonlukon antaneen pirkoille lapin verotusoikeuden, jonka seurauksena Tornionjokilaaksoon ja Kemijoen yläpuolelle on syntynyt alue, jossa on selkeästi hämäläisgeenejä.

Kustaa Vaasan 1550-luvulla käynnistämä Hämeen erämaiden asutuspolitiikka johti Keski-Suomen ja Suur-Ruoveden erämaiden asuttamiseen. Perinteinen historiankirjoitus painottaa, että näille alueille virtasi Savolais-ekspansio. AGU-taudin antaman kuvan mukaan näin olisi voinut käydä ainakin Suur-Ruovedellä, jossa AGU-tautia ei juuri tavata, mutta Rautalammin alueelle on ainakin AGU-taudin esiintymisen mukaan syntynyt erittäin voimakkaita hämäläisasutuksia.

Edelleen hämäläisekspansiolla voidaan selittää Pohjois-Karjalan asutusta Stolpovan rauhan jälkeen. Veijo Saloheimo on tehnyt Pohjois-Karjalan asutussuunnista uraa uurtavaa tutkimusta. Asutussuunnat ovat Saloheimon mukaan olleet pääsääntöisesti Etelä-Savon rajapitäjät, Karjalan kannas ja Kuopion seutu. AGU-taudin levinneisyyden perusteella, Pohjois-Karjalaan Viinijärvi-Sortavala akselille on tullut erittäin voimakas hämäläisgeeninen asutus sekä etelästä että luoteesta. Etelä-Savolais vaikutus on luultavasti ollut hyvin vähäinen.

Satakuntalainen ja Varsinais-Suomalainen perimä

Alla olevassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen RHH-taudin aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Tautikartan pohjalta huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että eräs tautikeskittymä Keuruun ja Uuraisten alueella on vanhoja Ylä-Satakunnan erämaita, jotka on luettu Pälkäneen, Kangasalan, Akaan, Saarioisten ja Kalvolan erämaiksi. Alunperin geenivirhe on luultavasti lähtöisin Pirkkalan-Karkun seuduilta, mutta sitä esiintyy edellisten lisäksi myös Hattulan, Rengon ja Janakkalan alueilla.

Geenivirhe näyttää edenneen voimakkaasti Hämeenkyrön suuntaan Etelä-Pohjanmaan jokien latvavesille aina Nurmoa ja Ilmajokea myöten. Edellisten lisäksi myös Lappajärven itäpuolella geenivirhettä esiintyy pienellä alueella melko paljon. Hämeenkyrön suunta sekä Lappajärven tiedetään olleen vanhoja Karkkulaisten ja Pirkkalaisten kulkusuuntia ja erämaa alueita, joten esiintyminen siellä ei ole yllätys.

Mielenkiintoisia tautikeskittymiä on myös Vironlahdella ja löyhät keskittymät Ylä-Savossa, Pyhäjoen latvavesillä sekä Simojoen suussa. Tautia ei esiinny juuri ollenkaan rannikolla, Päijät-Hämeessä, Savossa, Karjalassa, Suur-Ruoveden erämailla, Rautalammin erämailla, Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla eikä Lapissa. Se, että tautia ei esiinny Päijät-Hämeessä, voisi johtaa oletukseen, että geenivirheen synty tai siirtyminen on ajoittunut niin, että Päijät-Hämeen kanta-asutus oli jo syntynyt. Toinen ajoitukseen liittyvä seikka on se, että Tornionjoen laakso on lähes tyhjä tästä taudista. Edellä olevasta voisi olettaa, että sen paremmin Pirkat kuin Päijät-Hämeen kanta-asukkaat eivät vielä kantaneet geenivirhettä, mutta virhe puhkeaa esille joskus 1300-1500 lukujen vaiheessa, jolloin erämaiden valloitus alkaa tapahtumaan.

Geenivirhe on varmaankin hyvin vanha ja sen voisi arvella syntyneen 0-500 jKr jaksolla, jolloin heimot Hämeen alueella eriytyivät. Geenivirhe on kuitenkin syntynyt Suomessa, koska sitä ei tavata juuri muualla kuin täällä ja Aamien yhteisössä USA:ssa. II ristiretken aikoihin Kanta-Hämeeseen on tullut, joko sotien tai ristiretkien kautta asutustyhjiö, joka täytettiin ilmeisesti Karkun suunnasta. II ristiretken aikaan käytiin useita taisteluja mm. Novgorodilaisia vastaan, joissa miesmenetykset olivat suuria. Samoin Novgorodin suunnasta Hämeeseen tehtiin hävitysretkiä. Ajankohta on saattanut olla otollinen geenivirheen rikastumiseen, koska suvunjatkamisiässä olevien miesten määrä on tuohon aikaan notkahtanut.

Vironlahden keskittymä ajoittuu varmasti Pähkinäsaaren rauhan jälkeiseksi, sillä raja oli em. rauhan aikana Kymijoessa. Vironlahden keskittymässä on varmaankin kysymys uudisasutuksesta, joka on tullut alueelleYlä-Satakunnan ja tai Kanta-Hämeen alueelta. Ylä-Savon osalta selitys saattaisi olla siinä, että Rautalammin erämaiden koillisnurkassa oli erityisesti Suur-Sääksmäen ja Jämsän erämaat. Virhegeeni on luultavasti kulkeutunut sinne uudisasukkaiden mukana ja valtakunnan laajetessa tämä sama joukko asutti Ylä-Savoa itäänpäin. Sama selitys voisi käydä Pyhäjoen tapauksessa, koska myös tällä nurkalla oli Suur-Sääksmäen eriä. Se mistä Simojoen virhegeenit ovat kulkeutuneet, jää varmaankin arvelujen varaan. Itse asiassa sekä Uuraisten-Keuruun, Ylä-Savon sekä Pyhäjoen keskittymät ovat hyvin lähellä erähämeestä piirrettyjä kaavioita Suur-Sääksmäen erien osalta. Tautirikkaat alueet ovat erien kohdalla tai niiden lähellä sekä oletetuissa asutussuunnissa.

Suur-Ruoveden alue on mielenkiintoinen alue. Tällä alueella ei juuri virhegeeniä esiinny, lukuunottamatta Keuruun koillisnurkkaa. Ilmiö on sikäli merkillinen, että erämaiden sanotaan asutetun samoista kunnista kuin Uuraisten alue. Ilmiö voisi olla seurausta siitä, että nämä erämaat ovatkin asutettu aiemmin, kuin on arveltu tai alueelle tullut savolaisekspansio on ollut erittäin voimakas tai uudisasukkaat ovatkin tulleet aiemmin jostain muualta kuin Ylä-Satakunnasta.




Oikealla olevassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen JNCL-taudin aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Tautikartan pohjalta huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että geenivirhe on ilmeisesti lähtöisin Vakka-Suomesta, josta se on edennyt Euraan ja koko Loimijoen mitalle ja edelleen Ylä-Satakuntaan. Erämaita tämä virhegeeni on vallannut Jyväskylän ylä- ja itäpuolelta, Saarijärven reitin varrelta, Koillis-Savosta ja Lesti-, Kala- sekä Pyhäjoen alueilta. JNCL-tauti ei ole kovin harvinainen Suomen rajojenkaan ulkopuolella, jonka mukaan geenivirhe on ehkä
tuotu maahan  juuri Vakka-Suomen tai Turun seudun kautta. Virhegeeni on ehkä tullut Suomeen joskus 0-500 jKr. jaksolla yhdellä kertaa tai ehkä useamman asutusliikkeen seurauksena.

JNCL-taudin levinneisyysalue voisi kutsua varsinais-suomalaiseksi tai ala-satakuntalaiseksi taudiksi. Sen kanta-alue on mitä ilmeisemmin Kokemäenjoen eteläpuolella, ja sieltä se on laajentunut ylä-satakuntalaisten alueen ympärille erityisesti Näsijärven ympäristöön. Kanta-Hämeeseenkin virhegeeniä on jonkin verran kulkeutunut, mutta Päijät-Häme on melkein puhdas näistä geeneistä. Pohjanmaan rantalohko Lesti-, Kala sekä Pyhäjoen alueilla vaikuttaa aivan uudisasutukselta, jolle olisi voinut syntyä edellytykset Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Koillis-Savon asutus liittynee Stolpovan rauhan 1617 asutusliikkeisiin ja osa siitä on tullut Säämingistä. Säämingin alue kartassa herättää erityistä huomiota, sillä savolaisittain tauti näyttäisi rajoittuvan vain sen alueelle ja edelleen niihin erämaihin, joita ainakin osittain asutettiin Säämingin suunnasta. Lieneekö alueelle tuotu merkittävä määrä siirtolaisia Pähkinäsaaren rauhan aikaan tai Olavinlinnan rakentamisen yhteydessä. Joka tapauksessa alueella esiintyy voimakkaasti samoja geenivirheitä kuin Ala-Satakunnassa.



Yhteenveto


Suomalaisen tautiperinnön peittyvästi perinnölliset taudit ovat jättäneet seurattavissa olevan jäljen suomalaisten geenistöön. Tautien aiheuttamat geenivirheet ovat syntyneet erittäin pienissä populaatioissa ja osa geenivirheistä ovat maan kattavia, osa itä/länsi jakoisia, osa maakunnalllisia ja osa paikallisia. Oletettavasti vanhimmat maan kattavat geenivirheet tulevat ajalta 4000 - 2000 eKr., itä-/länsijakaantuneet ja maakunnalliset geenivirheet ajalta 2000 eKr. - 500 jKr. ja paikalliset myöhemmältä ajalta. Geenivirheiden kantajien suurilukuisuus yleisimmissä taudeissa osoittaa, että väestöön ei ole tullut mainituilla ajanjaksoilla merkittävää siirtolaisuutta, joka olisi syrjäyttänyt kantaväestön tai korvannut sen valtaosaltaan.

Geenivirheiden kartta-aineisto tukee tunnettuja historiallisia ja arkeologisia tulkintoja Suomen esihistoriasta ja tuo siihen asutuksen jatkuvuuden komponentin ja jakautumisen erilaisiksi heimoiksi. Uutta tietoa aineisto tuo siihen, miten erilaiset heimot ovat suorittaneet asutusliikkeitä. Erityisen kiinnostavia yksityiskohtia on Pohjanmaan asutuksen jatkuvuus 800 jKr. yli nk. arkeologisen tyhjiön. Aineisto ei sitä suoranaisesti todista, mutta ilman jatkuvuutta olisi vaikeata selittää siellä säilyneitä karjalaisgeenejä. Toinen Pohjanmaata koskeva historiallisesti mielenkiintoinen havainto on kantahämäläisen eli pirkka-aikaisen geenistön puute lähes totaalisesti pohjanmaalta. Ilmiön ehkä selittää vanhat kertomukset pirkkojen poisajosta pohjanmaalta. Pohjanmaan jokivarsien suomalainen asutus geenivirheiden perusteella on Varsinais-Suomalaisten ja Karjalaisten geeniensekoitus. Maanselällä Ylä-Satakuntaa vastaan asutus muuttuu voimakkaasti satakuntalaisgeeniseksi.

Sekä Suur-Ruoveden että Jämsän erämaa-alueilla geenivirheitä esiintyy normaalia vähemmän. Sama ilmiö toistuu myös Savon ja Koillis-Savon rajamailla. Kenties ilmiö johtuu osittain harvemmasta asutuksesta, mutta kenties myös siitä, että näillä aluille on tapahtunut voimakasta itäisten ja läntisten geenien sekoitusta, jolloin geenivirheet ovat laimentuneet ja peittyvästi perinnöllisteen tautien ilmaantuvuus on painunut hyvin pieneksi.

Hämäläisyyden näkökulmasta historia kertoo heidän alueensa ulottuneen joskus suolamereltä suolamerelle. Periytyvien geenivirheiden perusteella tämä alue on ulottunut Kymijoelta Kokemäenjoelle. Hämäläisyys on kuitenkin menettänyt hyvin nopeasti jalansijansa Satakuntalaisille geeneille ja historian tuntema Ylä-Satakunnan ja Hämeenraja on myös melko selkeä geenipohjainenkin raja. Hämäläsgeenien länsiraja kulkee linjaa Hattula - Jämsä - Laukaa - Äänekoski ja siitä edelleen Pyhäjoen latvoille. Vastaavasti itäraja alkaa Kymijoesta ja kulkee uomaa Heinolanseuduille, siitä Joutsaan ja edelleen Sorsavedelle, jossa Leppävirran tienoilla tulee vastaan vanhat karjalaismaat.

Sekä Pohjois-Karjalaa että Ylä-Savoa katsellessa nousee mieleen ajatus, että näitä voittomaita ottivat haltuunsa ympäri sen aikaista Suomea olevat heimot. Ehkäpä kyliä raivattiin oman väen kesken, koska alueella esiintyy jokaisen heimon geenivirheitä suhteellisen paljon. Voimakkaimmin alueella vaikuttavat tietenkin karjalaiset geenit, mutta nykyiseen karjalaisuuteen on sekoittunut vahvasti läntisten heimojen geenejä ja esimerkiksi sukutukimuksen näkökulmasta ei olisi suurikaan ihme, että karjalaisjuuret johtaisivat länteen, mikäli vain lähteitä löytyisi.


Paluu Histori/Muuta sivulle

Dokumentti on päivitetty viimeksi 23.08.2005
Dokumentti on luotu 19.05.2005