Asutushistoriaa genetiikan
avulla
Asutushistorian kannalta geneettinen jälki on
ongelmallinen. Jos tutkitaan yksittäisiä suomalaisia, niin
tuota geneettistä informaatiota on niin paljon, että
esimerkiksi heimopiirteet eivät löydy mitenkään
yksinkertaisesti, jos ollenkaan. Jonkun yhteisen esim.
heimotekijän löytäminen DNA-ketjusta on kuin neulan
etsimistä heinäsuovasta. Jos tuota etsintä aluetta
voitaisiin rajata jotenkin, niin mahdollisuudet löytää
jokin tunnusomainen tekijä olisi paljon suurempi.
Geenitekniikan suurten lukujen ongelmaa voidaan kuvata
sillä, että geenit sijaitsevat kromosomeissa solujen tumassa.
Kromosomi pareja ihmisellä on 23. Geenien lukumäärä
yhdessä solussa on noin 100000 kappaletta. Geenien
välisiä etäisyyksiä mitataan mm. emäsparien
avulla. Yhdessä solussa näitä emäspareja on
lähes kolme miljardia ja niiden fyysinen pituus on lähes
kaksi metriä.
Tässä tulee kuvaan perinnöllisiä tauteja
aiheuttavat geenivirheet. Kun suomalaiset kaiken kaikkiaan ovat
lähtöisin hyvin suppeasta ihmismäärästä
ja heimot ehkä vielä pienemmistä ryhmistä, niin
johonkin ryhmän jäseneen tai jäseniin liittyvä
erityispiirre toistuu (tässä peittyvästi
perinnöllinen geenivirhe) tämän joukon
jälkeläisissä. Kysymys on tavallaan samasta, kuin
vahingoittuneen eläimen seuraamisessa, jossa ei tarvita jatkuvaa
jälkeä, vaan esim. veripisaroita tietyn matkan välein.
Samanlainen analogia löytyisi myös eläinten
seurantalaitteista, jotka tietyin ajoin kertovat eläimen sijainnin
radioteitse. Tällaisessa populaatiossa, jossa on peittyvästi
perinnöllinen geenivirhe, joka aiheuttaa jonkin diagnosoitavisssa
olevan sairauden, syntyy seurantajälki sellaisissa aviopareissa,
joissa tämä virhe on molemmilla osapuolilla.
Tämäkään merkki ei ole kaikissa
jälkeläisissä, vaan merkki syntyy n.25% syntyneissä
jälkeläisissä perinnöllisyys logiikan mukaisesti.
Jäljen syntymisen todennäköisyys on suuri, jos
virhettä kantanut alkupopulaatio on ollut pieni, ja jos tuo
alkupopulaatio on sitten kasvanut voimakkaasti ilman, että siihen
on sekoittunut muita populaatioita. Jos ja kun tämän
populaation jäsenet siirtyvät paikasta toiseen ilman,
että ryhmään sekoittuu merkittävästi muita
populaatiota, jää
jälkiä joka puolelle, mihin he liikkuvat.
Jos peittyvästi perinnöllinen geenivirhe syntyy tai tulee
suureen populaatioon, on kovin epätodennäköistä,
että tämän virheen jälkeläiset joskus
avioituisivat keskenään. Toisaalta voidaan myös olettaa,
että jos kaksi erilaisen geeniperimän omaavaa suurta
populaatiota sulautuvat toisiin, laimentuu näiden geenivirheiden
vaikutus. Näin ollen peittyvästi perinnöllisten
suomalaisten sairauksien historiallinen kertomus on mielenkiintoinen.
Jos em. geenivirheet esiintyvät tasaisesti Suomessa, täytyy
virheen olla niissä alkusuomalaisissa, joista me kaikki
suomalaiset periydymme. Jos virhe esiintyy jotenkin alueellisesti,
virhe on syntynyt jossakin "heimossa" tai se on tuotu siihen
tuontitavarana. Jos em. geenivirhe esiintyy
pääsääntöisesti vain Suomessa, on virhe
kotoperäinen ja jos sitä esiintyy laajasti myös muualla,
on se luultavasti tullut jonkun siirtolaisen mukana. Jos sitten
ajatellaan, että näitä seurantajälkiä ei ole
kattavasti, vaan selkeästi alueellisesti, täytyy
näillä alueilla olla jokin geneettinen yhteys ja jonkun on
täytynyt kantaa virhe uudelle asuma-alueelle.
Se kuinka voimakas tuo alueellinen geneettinen yhteys on, voi olla
ymmärtääkseni kahdenlainen.
1. Lähes tyhjälle alueelle on
siirtynyt suuri populaatio heimoa tms., joka on tuonut sinne
perimänsä. Alueen on pitänyt olla lähes tyhjä
tai vanha väestö on ajettu pois tai eristetty niin, ettei
seka-avioita ole syntynyt.
2. Lähes tyhjälle alueelle siirtyi hyvin pieni populaatio,
jossa on peittyvästi perinnöllistä sairautta aiheuttava
geenivirhe. Populaatio kasvaa eristyksissä avioituen
keskenään, jolloin geenivirhe kopioituu moniin
tämän
ryhmän jäseniin. Tällaisessa tilanteessa, jos joukko on
pieni, voi jopa vain yhdellä yksilöllä ollut geenivirhe
rikastua ajanoloon.
Yhteinen
geeniperintönä
Peittyvästi perinnöllinen
geenivirhe on pettämätön historiallinen jälki
meidän geneettisestä perimästä. Pieneen
populaatioon syntynyt geenivirhe ei synnyttyään
häviä mihinkään, vaan jatkaa kulkuaan sukupolvesta
toiseen vääjäämättömällä
logiikalla, ellei sota, kulkutaudit, luonnonkatstrofi tms. katkaise sen
etenemistä. Peittyvästi perinnöllisessä sairaudessa
on kysymys, että potilas saa sekä äidiltään,
että isältään saman virhegeenin. Geenit kuten
kromosomitkin ovat ihmisessä parittain. Sairauden saadakseen
yksilö siis perii isältä ja äidiltä viallisen
geenin, joka mahdollisuus on 1/4, jos sekä isällä
että äidillä on vain toinen geeni viallinen. Asiaa
voidaan myös kuvata niin, että jos otamme suureen joukon
sellaisia pareja, joissa sekä miehellä että vaimolla on
virheellinen geeni ja oletamme, että kaikilla näillä
pareilla on 4 lasta, asettuu tulos niin, että perheillä on
keskimäärin yksi sairas lapsi, kaksi yhden virheellisen
geenin kantajaa ja yksi jolla molemmat, sekä äidiltä
että isältä perityt, geenit ovat terveet. Sattuman
tuloksena sitten jotkut sukuhaarat sammuvat ja virheellä on
taipumus laimentua, mutta suvun sisäiset aviot taasen
rikastuttavat tautiperimää.
Geenivirheen aiheuttaman sairauden ilmaantuvuuden suhteen
voidaan laskea, kuinka moni kantaa kyseistä geenivirhettä.
Kun peittyvästi perinnöllisissä taudeissa tautitapausten
ilmaantuvuus vaihtelee Suomessa tyypillisesti 1/5000 -1/200000,
tarkoittaa se sitä, että yksittäisten geenivirheiden
kantajien määrä vaihtelee 1/35 -1/225. Geenivirheiden
kantajatiheydestä voidaan tehdä se päätelmä,
että virheet ovat syntyneet erittäin pienissä
populaatioissa. Jos geenivirheen omaava populaatio sekoittuu
geenivirheestä puhtaaseen populaatioon, laimentuu taudin kantajien
määrä samassa suhteessa kuin sekoittuminen tapahtuu.
Vastaavasti geenivirhe voi rikastua jossakin populaatiossa, mikäli
siitä irrottautuu ko. geenivirheestä vapaita
yksilöitä.
Jos väestömäärän kehitys on karkeasti
ollut edellisen kuvan mukaisesti logaritmista, kuten se
näyttäisi olleen 1000-1700 jKr välillä, tullaan
siihen, että väestömäärä geenivirheiden
kantajien suhteen on ollut 1/35-1/225 välillä joskus 2000-500
eKr. Edellä oleva logaritmisuus aikavälillä 1000 -1700
jKr liittynee maatalouskulttuuriin. Teollistumisen alkaessa
tämä ei enää päde, eikä luultavasti ole
pätenyt pyynti- ja keräilykulttuurissakaan. Pienissä
populaatioissa väestömäärässä on
lisäksi oletettavasti ollut voimakkaitakin vaihteluita ilmaston,
sotien, tms. seurauksena. Em. seikat huomioiden voitaisiin olettaa
valtaosan meidän peittyvästi perinnöllisistä
geenivirheistä syntyneen jaksolla 2000 eKr - 500 jKr. Tuon
ajanjakson jälkeen syntyneille geenivirheille
väestöpohja on liian laaja, että näiden
geenivirheiden aiheuttamien tautien diagnosointi olisi mahdollista
niiden harvinaisuuden vuoksi. Tuon ajanjakson jälkeen on voinut
syntyä alueellisia geenivirheitä alueellisten
pullonkaulatekijöiden kautta, mutta tällaisten geenivirheiden
aiheuttamat taudit ovat erittäin alueellisia.
Suomalaisten sukujuurta ovat koittaneet selvittää omalta
taholtaan arkeologit, kielitieteilijät, historioitsijat ja
viimeisenä tulokkaana ovat geenitutkijat. Eri tieteenalojen
näkemykset ovat lähellä toisiaan, mutta osittain
aukollisia erityisesti rajapinnoiltaan. Peittyvästi
perinnöllisten geenivirheiden aiheuttamien sairauksien alueelliset
kartat siis kertovat tällä tavoin merkittyjen geenien
kulkeutumisen maassamme. Reijo Norion kirjassa "Suomi-neidon geenit",
on
selvitetty peittyvästi perinnöllisiin tauteihin
sairastuneiden yksilöiden vanhemmat ja isovanhempien
syntymäpitäjät. Näin on päästy siihen
aikakauteen, jolloin ihmiset pääsääntöisesti
asuivat sillä paikkakunnalla, jossa heidän sukunsa oli asunut
vuosisatoja. Edelleen isovanhempien syntymäpitäjistä on
piirretty virhegeenien esiintyvyyskartat, joita tulkitsemalla voidaan
nähdä, missä virhegeenejä on esiintynyt.
Yhdistämällä tämä tieto yleiseen
historialliseen tietoon Suomen asutusliikkeistä, voidaan
tehdä melko pitkälle meneviä oletuksia ja
karkeita ajoituksia Suomen asutushistoriasta. Huomattavaa on myös
se, että isovanhempien syntymän aikaan Suomi oli
huomattavasti tasaisemmin asutettu kuin nykyisin. .
Suomalaisen tautiperimän geenivirheiden aiheuttamien
peittyvästi perinnöllisten tautien tarkastelu tarkoittaa
sitä, että tarkastelu tuottaa informaatiota vain niistä
geenivirheistä, joita esiintyy
pääsääntöisesti vain Suomessa. Suomalaisen
tautiperimän valinta tarkoittaa siis sitä, että
tarkasteltavat geenivirheet ovat syntyneet suomalaisten
alkupopulaatiossa tai myöhemmin jossakin suomalaisten heimossa.
Tarkastelu ei siis ota suoraan kantaa siihen paljonko
geeniperimästämme on puhtaasti alkusuomalaista ja paljonko
jotain muuta, mutta geenivirheiden kantajatiheyksistä voidaan
kuitenkin päätellä, että voimakkaita
geenivirheistä vapaita asutusliikkeitä ei maahamme ole
tullut. Tarkastelu kohdistuu vain tähän tyypilliseen
suomalaiseen geeniperimään, joka alkusuomalaisilla on ollut
jo Suomeen tullessaan tai joka on syntynyt Suomen alueella asumisen
aikana.
Norio kirjassaan, Suomi-neidon geenit, ei ole tehnyt geenivirheiden
pohjalta kovinkaan pitkälle meneviä asutushistoriallisia
johtopäätöksiä. Kirjassa mainitaan geenitekniikan
ja tautien kuvauksen lisäksi asutusliikkeiden merkitys sekä
geenivirheiden ilmeinen itä-länsi jakauma ikiaikaisen
kulttuuri - ja murrerajan mukaan. Norio painottaa savolaisekspansion
merkitystä, mutta virhegeenien alueellisten jakaumakarttojen
mukaan sillä on kuitenkin melko pieni selittävä
vaikutus. Seuraavissa esityksissä erilaisia virhegeenien
maantieteellisiä esiintymisalueita on pyritty
selittämään, yhdistämällä Norion kirjan
virhegeenien tietämys ja kartat sekä yleinen historiallinen
tietämys Ruotsin
Itämaan eli Suomen asutukselliseen ekspansioon erämaille ja
karjalaisalueille.
Peittyvästi perinnöllisten geenivirheiden
kartat
Ensimmäiseksi esimerkiksi
otan synnynnäisen nefroosin eli CNF-taudin, joka on vastasyntyneen
vaikea munuaistauti, johon potilas kuolee ilman munaistensiirtoa.
Tautia kantaa noin joka 45 suomalainen ja tauti on jakaantunut
tasaisesti ylitse Suomen ja tautia esiintyy Suomessa saman verran kuin
yhteensä muualla maailmassa. Luultavasti kaikille ulkomailla
esiintyville sairastapauksille löytyy suomalainen esi-isä ja
esiäiti. Tauti on siis erittäin todennäköisesti
syntynyt geenivirheestä siinä suomalaispopulaatiossa, joka on
alun alkujaan asuttanut Suomen. Arkeologisten todisteiden mukaan
voidaaan päätellä, että Suomen on alunperin
asuttanut kantapopulaatio. Tällainen yhtenäinen
kantapopulaatio oli luultavasti Suomessa vielä 4000-2000 eKr
kampakeraamisella ajalla. Länsi-Suomeen tuli viimeistään
2000 eKr vasarakirveskulttuuri, joka alkoi eroittamaan
läntistä ja itäistä kulttuuria toisistaan.
CNF-taudin aiheuttavan geenivirheen täytyy siis tulla
vähintään noin 4000 vuoden takaa, koska muutoin se ei
voisi olla maantieteellisesti tasaisesti jakautunut. CNF-tauti siis
osoittaa, että ainakin osa meidän geeneistä tulee
niistä ihmisistä, jotka ovat asuneet Suomen alueella
vähintään 4000 vuotta.
Toisen mielenkiintoisen ryhmän peittyvästi
perinnöllisistä sairauksista muodostaa joukko tauteja, jotka
ovat jakaantuneet itä-länsi suunnassa. Tällainen
historiallinen jako alkoi muodostumaan noin 2000 eKr
vasakirveskulttuurin tullessa Suomeen ja tämä jako oli
meillä aina Pähkinäsaaren rauhan ja Stolpovan rauhan
väliseen aikaan asti. Edellinen siirsi rajaa hiukan koilliseen,
mutta vasta 1617 Stolpovan rauhassa nykyinen Suomi alkoi muotoutua.
Edellä olevaan karttaan on sinisellä viivalla merkitty
ikiaikainen idän ja lännen välinen raja, joka oli
sekä kulttuuri- että murreraja Suomen eli sen aikaisen
Ruotsin Itämaan ja Karjalan välillä. Kartassa punainen
väri kuvaa läntisiä tauteja ja musta itäisiä
tauteja. Taudeissa on jonkin verran sekoittumista rajan yli, mutta
värin vaihtovyöhyke on jotakuinkin tuossa ikiaikaisessa
rajassa.
Ne peittyvästi perinnöllisten tautien geenivirheet, jotka
jakautuvat edellä kuvatulla tavalla, ovat syntyneet joko
läntisessä tai itäisessä kultuurissa ajanjaksolla
2000 eKr - 1300 jKr. Osa tämän ryhmän taudeista on
alueellisesti hyvin tasaisesti jakautuneita ja osa melko paikallisia.
Tasaisesti jakaantuneiden tautien geenivirheet ovat oletettavasti
syntyneet tuon ajanjakson alkuosalla ja paikalliset aivan ajanjakson
loppupuolella. Esimerkkinä tasaisesti jakaantuneista taudeista
voisi sanoa sekä läntisen että itäisen
lyhytkasvuisuutta aiheuttavan geenivirheen. Kuva osoittaa
vääjäämättömästi, että osa
geeneistämme periytyy tuolta jaksolta ja että geneettisesti
periydymme tuolta jaksolta olevista ihmisistä. Osa siitä
perimästä tulee varmasti jakson alkuvaiheilta ja osa
loppuvaiheilta. Se onko perimään tullut jotain uusia aineksia
uudisasukkaiden muodossa tuolla välillä, ei aineiston
pohjalta voi päätellä suoraan, mutta yleisimpien tautien
kantajien määrä on sitä luokkaa, että kovin
suuria vieraita aineksia tähän väestöön ei ole
sekoittunut. Toisaalta tieto siitä, että näitä nk.
suomalaisen tautiperinnön tauteja ei juuri muualla esiinny,
todistaa näiden tautien periytyneen Suomen
kantaväestöstä.
Itäisen eli karjalaisen kulttuurin
asutusliikkeet
Vanhat venäläiset kroniikat ja jotkut historialliseen ajan
dokumentit tietävät, että Karjalaisilla oli Pohjanlahden
rannalla rantakaistaa kymmenen kymen (Kymi = suuri joki) verran.
Myöhemmissä venäläisissä lähteissä
Kemijoki laskettiin ensimmäiseksi kymeksi ja siitä kymmenen
kymeä alaspäin tuo meidät noin Pietarsaaren korkeudelle,
riippuen siitä, mitkä joet kymiksi luetaan.
Ähtävänjoki, jonka suupuolta on muinoin kutsuttu
Kainuunjoeksi asettuu Perhonjoen kanssa aika oikealle paikalle
ajatellen tuota ikiaikaista kulttuuri- ja murrerajaa.
Historiallisesti olisi oletettavaa, että Pohjanlahden
jokilaaksoissa näkyisi selkeä karjalaisvaikutus. Kun katsomme
peittyvästi perinnöllisiä geenivirheestä johtuvia
tauteja, esiintyy siellä PME-tauti, joka on yksi
yleisimmistä perinnöllisistä taudeista. Tauti on
alueellisesti suuntautunut toisaalta Karjalaan ja toisaalta Pohjanmaan
rannikolle. Taudin geenivirhe on syntynyt ilmeisesti varsin varhaisessa
vaiheessa jaksolla 2000 eKr -1300 jKr, koska se on varsin yleinen.
Taudin kantajia on 1900-luvun alussa esiintynyt kaikkialla Suomen
Karjalassa, lukuun ottamatta niitä alueita (Puruvesi - Ilomantsi
linja), josta karjalaisväestö Stolpovan rauhan jälkeen
karkotettiin Tverin mutkaan. Edellisen lisäksi esiintyy
virhegeeniä varsin runsaasti kaarella Jämsä- Kuopio -
Nurmes.
Pohjanmaan rannikolla mielenkiinto kohdistuu siihen, että
tämän taudin geenivirheiden esiintymä alkaa
Kyrönjoesta ja vahvoja esiintymiä on myös Perho-
sekä Kalajoessa, mutta sitä ylempänä jo
harvakseltaan. Esiintymisen eteläraja on siis alempana kuin
ikiaikainen kulttuuri- ja murreraja. Kyrönjokilaisissa on siis
kohtuullinen osuus karjalaista geeniperimää. Se milloin
tällaiset asutusliikkeet ovat voineet olla mahdollisia jopa
Etelä-Pohjanmaalle asti, vie meidät
vääjäämättömästi aikaan ennen 1000
jKr. Reittejä Pohjanmaalle on varmaankin ollut useampia: 1)
Kymijokea Päijänteelle, Jämsän kohdalta Ruoveden
vesistöön ehkä Nytkymen kautta ja sieltä
Lapuanjokeen ja ehkä Nurmon kohdalla on siirrytty
Kyrönjoelle. 2) Siitteenselältä Sorsaveteen ja edelleen
Suonenjoen kautta Rautalammin vesistöön.
Täältä kulkureitit ovat luultavasti menneet
Saarijärven vesistön kautta Perhonjoelle ja Muurajärven
kautta joko Kala- tai Pyhäjokeen.
Pohjoisessa mielenkiinto kohdistuu siihen, että pohjoisessa
Inarinjärven ympäristössä esiintyy myös
muutama geenivirheen kantaja. Havainto käy hyvin yhteen
historiallisten havaintojen kanssa karjalan lappalaisista. Toisaalta
myös Tornionjokilaakson pirkkalaisperimätiedon mukaan
pirkkalaisten valta eikä asutus koskaan ulottunut Inarin lappiin.
Ylipäätänsä tämän karjalaisalueen
rajoittuminen toisaalta Kemijoen eteläpuolelle ja toisaalta siten,
että Inarissa on karjalaisgeenejä on hyvin sopusoinnussa
yleisen historiallisen tietämyksen kanssa karjalaisalueista
Pohjois-Suomessa.
.
Toisena karjalais esimerkkinä on otettu CPC-taudin esiintymisalue.
Esiintymisalueen eteläreuna seurailee karkeasti oletettua
Pähkinäsaaren rajaa. Tämän eteläpuolella on
hajapisteitä ja kasaumia Kyrönjoen laaksossa, Raaseporissa ja
Koivistosta. Pohjoisessa alue rajoittuu erittäin selvästi
Kemijokeen ja etelässä Kalajokeen. Kuvaa katsoessa
jää pohtimaan geenivirheen syntyseutua. Koska
geenivirheitä esiintyy sekä Laatokan rannalla, että
Oulun-Kemin seuduilla, olettaisi geenivirheen syntyneen jommassa
kummassa asutusalueella. Oletettu geenivirheen syntyalue voisi olla
Ilomantsin pogosta, jossa kuitenkaan ei ole mitään
jälkeä, koska karjalaisasutus ajettiin alueelta Tverin
mutkaan Stolpovan 1617 rauhan jälkeen. Geenivirheen syntyaikana
voisi alueellisen jakauman perusteella olla karkeasti 500-1000 jKr.
Perusteena ajoitusoletukselle olisi se, että geenivirhe on
alueellisesti rajoittunut Kemi- ja Kalajoen välille, jonne
eteläinen asutuspaine rajoitti karjalaisrannan ennen ja
jälkeen Pähkinäsaaren rauhan 1323. Geenivirhe voisi olla
myös tullut eteläisimmiltä karjalaisalueilta, josta
ehkä tuli siirtolaisia Laatokan ympäristöön
Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Toisaalta alue on ennen
tätä luultavasti ollut varsin harvaan asutettu, koska
kulkureitti sinne on ollut hankalampi kuin eteläisimille kymille.
Alueella on ehkä ollut tietynlainen asutuksellinen pullonkaula,
joka myös osaltaan on aiheuttanut geenivirheen rikastumisen
alueellisesti. Pullonkaula vaikutusta on vielä voinut
lisätä erilaiset sodat, kuten nk. Rapparisota 1500-luvun
lopulla, joka supisti voimakkaasti alueella asunutta
väestöä.
Läntisen eli suomalaisen kulttuurialueen
asutusliikkeet
Jako itäiseen ja
läntiseen kulttuurialueeseen alkoi noin 2000 eKr
vasarakirveskulttuurin rantautuessa Länsi-Suomeen. Tämän
kulttuurin omaksuivat sekä suomalaiset (nyk.
Varsinais-Suomalaiset), satakuntalaiset, hämäläiset
sekä eteläpohjalaiset. Se miten ja mihin aikaan
nämä heimot syntyivät tai eriytyivät toisistaan on
vaikeasti pääteltävissä. Oletettavaa on kuitenkin,
että heimot olivat olemassa viimeistään 300-500 jKr.
Joka tapauksessa peittyvästi perinnöllisten geenivirheiden
avulla ainakin osa näistä heimoista alkoi asuttaa aivan uusia
alueita erämaissa ja vanhoilla karjalaisalueilla.
Seuraavassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen INCL-taudin
aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden
isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Tautikartan pohjalta tulee
mieleen arkeologian löydökset tarhakalmistoista vanhemmalta
roomalaiselta rautakaudelta noin 200 jKr. Kartta muistuttaa melko
voimakkaasti sitä oletusta, että lähinnä Virumaalta
kohdistui Suomen rannikolle vahva siirtolaisuus. Tämä
siirtolaisuuden on arkeologian mukaan oletettu kohdistuneen
Varsinais-Suomeen ja Pohjanmaalle sekä yleisesti jokisuille.
Jokisuu asutusta tautikartan mukaan näyttäisi erityisesti
kohdistuneen Kokemäen-, Vantaa- ja Kymijoen sekä ja Vuoksen
(ikivanhan Viipurin laskujoen) suualueille.
Taudista lähes vapaana on Häme, Savo, Keski- sekä
Pohjoispohjanmaa, Karjala ja Lappi. Poikkeuksellisesti tautia esiintyy
Nilsiän-Juankosken-Kaavin seuduilla, jotka alueet oletettavasti
asutettiin pysyvästi vasta Stolpovan rauhan 1617 jälkeen.
Tänne syntyneen taudin runsastuman on luultavasti aiheuttanut
pieni uudisasutusjoukko, jossa on esiintynyt taudin aiheuttama
geenivirhe. Uudisasutusjoukon lähtöpaikkaa voidaan vain
arvailla, joka voi olla jokin jokisuu, Pohjanmaa tai Varsinais-Suomi.
Kartta on mielenkiintoinen Pohjanmaan asutuksen jatkuvuuden kannalta.
Mikäli oletus siitä, että tauti on tullut Virumaalaisten
siirtolaisten mukana Suomeen pitää paikkansa, osoittaa taudin
säilyminen Pohjanmaalla sen, että siellä on
säilynyt jonkinmoinen kantaväestö yli 800 jKr. alkaneen
arkeologisen tyhjiön. Toinen vaihtoehto olisi se, että
tyhjiö olisi syntynyt ja alue olisi asutettu uudestaan
Varsinais-Suomesta käsin. Tällaisen tyhjiön syntyminen
on kuitenkin epätodennäköinen, koska Kyrönjoen
alueelta löytyy myös karjalaisia virhegeenejä, ja niiden
tuleminen sinne oletetun asutustyhjiön jälkeen olisi aika
hankalaa. Pohjanmaan arkeologinen tyhjiö alkaa noin 800 jKr.,
jonka jälkeen ei ole löytynyt pakana-aikaisia hautoja.
Tämän perusteella on oletettu, että eteläpohjanmaa
on tyystin
tai lähes tyystin autioitunut. Oheiseen kartan mukaan tautia
kuitenkin esiintyy erityisesti rantakaistan ulkopuolella jokivarsilla.
Oletus Virumaalta tulleesta geenivirheestä on vain oletus, joskin
tautia esiintyy myös siellä, mutta kuinka laajasti, sitä
ei tiedetä. Suomessa tauti tapauksia tunnetaan 150 ja muualla
maailmassa 200-300.
Olaus Petri Niurenius, Upsalan kirkkoherra 1619-45, kertoo, että:
"Muutamat perheet Suomesta lähtivät Pirkkalan ja Rengon
pitäjistä Hämeenmaan metsäseutuihin ja asettuivat
sille rannikolle, jolla nykyisin Närpiö ja Mustasaari
sijaitsevat, mutta jolla tähän aikaan ei vielä kukaan
kuolevainen ollut asunut. Ja siellä he kokonaan vapaina
verotaakoista, joilla suomalaisia kotimaassa rasitettiin,
syvimmässä rauhassa hankkivat monia kauppatavaroita, toivat
niitä vuosittain mukanaan ja tarjosivat myytäväksi
maanmiehilleen. Tästä lähtien alkoivat he
ihmeellisellä tavalla upeilla loistavilla puvuillaan, maukkaalla
ruualla, rikkauksilla ja koristeilla niin, että tästä
helposti voitiin päättää, että he elivät
yltäkylläisessä hyvinvoinnissa. ......... Mielipahoin
nähden ja sietäen (em. Etelä-Pohjanmaan Pirkkalais
siirtolaisten hyvinvointia) valitsivat hämäläiset,
joiden alueelta he olivat lähteneet, johtajakseen ja
päällikökseen erään suvustaan kuuluisan miehen
Mattiaksen, joka suuren hämäläisjoukon
ympäröimänä hyökkäsi heidän
asuinsijoilleen, ryösti kaiken, eikä lakannut ennenkuin oli
heidät karkoittanut asuinpaikoiltaan Kemin ja Tornion jokien
varsille. Kun lyhyt aika oli kulunut ja kun he muutamien vuosien
päästä olivat saaneet tietää, että nuo,
jotka äsken olivat karkoitetut ja hajoitetut, viettivät
mainittujen virtojen varsilla mukavaa elämää,
hyökkäsivät he uudelleen suurella voimalla heidän
kimppuunsa ja kohtelivat heitä niin epäinhimillisesti,
että heidän oli pakko ilman vetojuhtia ja karjaa, ainoastaan
nuotat mukanaan vetäytyä niihin erämaihin, joissa he nyt
asuvat" (Jalmari Jaakkolan käännös teoksessa
Pirkkalaisliikkeen synty,1924, teoksesta Olaus Petri Niurenius:
Laplandia etc. cap. V. Schefferus: Lapponia s.48)
Niurenius, jolla oli vahvat pirkkalaiset taustat I vaimonsa kautta,
tunsi hyvin pirkkalaisliikkeen historian. Kertomus ei ajoita
tapahtumia, mutta pirkkojen tiedetään saaneen lapin
verotusoikeudet Mauno Ladonlukolta, joten tuo oikeuksien saaminen
ajoittuu 1275-90 välille. Tästä tapahtumia ja niiden
ajoituksia voidaan pohtia taaksepäin.
Edellä kirjoitettu ja seuraavat geenivirhekartat
herättävät pohdinnan pirkkalaisten roolista
eteläpohjanmaalla. Virhegeeni kartat osoittavat melko
vääjäämättä sekä karjalaisten,
että INCL-virhegeenien (Virumaalainen?) muodostaneen
kantaväestön eteläpohjanmaan jokilaaksoissa. Virhegeeni
kartoissa ei tällä alueella näy
jälkeäkään hämäläisistä
heimoista saatikka pirkoista. Ehkäpä Niureniuksen kuvaus
koskeekin eräänlaisia ”kauppa-pirkkoja”, jotka olivat
asettuneet Etelä-Pohjanmaan jokisuille tekemään kauppaa
turkiksilla ja kaloilla. Kenties nämä ”kauppa-pirkat”
myös verottivat jollakin tavoin pohjalaisia. Tarina, että
nämä ”kauppa-pirkat” ajettiin pois pohjanperille Kemi- ja
Tornionjoki varsille, selittyisi ehkä vain sillä, että
nämä ”kauppa-pirkat” olivat selkeästi kauppiaita,
eivätkä asuttaneet Pohjanmaata rannikkoa syvemmälti.
Ehkä juuri tälle ”kauppa-pirkoista” tyhjennetylle alueelle
tuotiin siirtolaiset Ruotsista.
Oikeassa kuvassa on
peittyvästi perinnöllisen AGU-taudin aiheuttavan
geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden isovanhempien
syntymäpaikan mukaan. Kuvaan on yhdistetty oletetut
hämäläisten asutusreitit, koska virhegeenikartta
muistuttaa hämmästyttävästi
hämäläisen heimon laajenemisalueita. Oheisen kartan
mukaan hämäläisaines on ilmeisen pieni pohjanmaalla,
vakkasuomessa, eteläsavossa sekä kainuussa, koska taudin
esiintyminen on näillä alueilla harvinaista. Erityisesti
tauti puuttuu
lähes kokonaan Pohjanmaalta.
Kokemäenjoen laaksoon ja Kanta-Hämeeseen
hämäläisasutus on yltänyt luultavasti jo
kampakeraamiseella ajalla. Ilmeisesti maanviljelyksen myötä
pysyvä asutus syveni yhä syvemmälle sisämaahan
viimeistään rautakaudella ja esim. Jämsän
korkeudelle
pysyvä asutus oli ilmeisesti saapunut viimeistään
1000-luvulla. Iitin suuntaan
hämäläisasutus on oletettavasti levinnyt jotakuinkin
samalla nopeudella kuin Jämsän suuntaan, mutta Suomen
asutusluetteloissa (1500-luvulla) vielä varsin monet Nastolan ja
Iitin-talot ovat
kirjautuneet Päijät-Hämeen vanhojen talojen mukaan.
Ilmeisesti Pähkinäsaaren rauhan seurauksena
hämäläinen asutusekspansio kulki Savon läpi
Karjalan kannakselle. Sen seurauksena kannakselle
näyttää päätyneen
hämäläisgeenejä, joissa on ollut AGU-taudin
aiheuttava geenivirhe. Savo, ehkä lukuunottamatta Savilahden ja
Ristiinan
seutuja, on jäänyt taudin suhteen melko puhtaaksi.
Jo 1200-luvun lopulla, tiedetään kuningas Mauno Ladonlukon
antaneen pirkoille lapin verotusoikeuden, jonka seurauksena
Tornionjokilaaksoon ja Kemijoen yläpuolelle on syntynyt alue,
jossa on selkeästi hämäläisgeenejä.
Kustaa Vaasan 1550-luvulla käynnistämä Hämeen
erämaiden asutuspolitiikka johti Keski-Suomen ja Suur-Ruoveden
erämaiden asuttamiseen. Perinteinen historiankirjoitus painottaa,
että näille alueille virtasi Savolais-ekspansio. AGU-taudin
antaman kuvan mukaan näin olisi voinut käydä ainakin
Suur-Ruovedellä, jossa AGU-tautia ei juuri tavata, mutta
Rautalammin alueelle on ainakin AGU-taudin esiintymisen mukaan syntynyt
erittäin voimakkaita hämäläisasutuksia.
Edelleen hämäläisekspansiolla voidaan selittää
Pohjois-Karjalan asutusta Stolpovan rauhan jälkeen. Veijo
Saloheimo on tehnyt Pohjois-Karjalan asutussuunnista uraa uurtavaa
tutkimusta. Asutussuunnat ovat Saloheimon mukaan olleet
pääsääntöisesti Etelä-Savon
rajapitäjät, Karjalan kannas ja Kuopion seutu. AGU-taudin
levinneisyyden perusteella, Pohjois-Karjalaan Viinijärvi-Sortavala
akselille on tullut erittäin voimakas
hämäläisgeeninen asutus sekä etelästä
että luoteesta. Etelä-Savolais vaikutus on luultavasti ollut
hyvin vähäinen.
Satakuntalainen ja Varsinais-Suomalainen
perimä
Alla olevassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen RHH-taudin
aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin sairastuneiden
isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Tautikartan pohjalta huomio
kiinnittyy erityisesti siihen, että eräs tautikeskittymä
Keuruun ja Uuraisten alueella on vanhoja Ylä-Satakunnan
erämaita, jotka on luettu Pälkäneen, Kangasalan, Akaan,
Saarioisten ja Kalvolan erämaiksi. Alunperin geenivirhe on
luultavasti lähtöisin Pirkkalan-Karkun seuduilta, mutta
sitä esiintyy edellisten lisäksi myös Hattulan, Rengon
ja Janakkalan alueilla.
Geenivirhe näyttää edenneen voimakkaasti
Hämeenkyrön suuntaan Etelä-Pohjanmaan jokien
latvavesille aina Nurmoa ja Ilmajokea myöten. Edellisten
lisäksi myös Lappajärven itäpuolella
geenivirhettä esiintyy pienellä alueella melko paljon.
Hämeenkyrön suunta sekä Lappajärven
tiedetään olleen vanhoja Karkkulaisten ja Pirkkalaisten
kulkusuuntia ja erämaa alueita, joten esiintyminen siellä ei
ole yllätys.
Mielenkiintoisia tautikeskittymiä on myös Vironlahdella ja
löyhät keskittymät Ylä-Savossa, Pyhäjoen
latvavesillä sekä Simojoen suussa. Tautia ei esiinny juuri
ollenkaan rannikolla, Päijät-Hämeessä, Savossa,
Karjalassa, Suur-Ruoveden erämailla, Rautalammin erämailla,
Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalla eikä Lapissa. Se, että tautia
ei esiinny Päijät-Hämeessä, voisi johtaa
oletukseen, että geenivirheen synty tai siirtyminen on ajoittunut
niin, että Päijät-Hämeen kanta-asutus oli jo
syntynyt. Toinen ajoitukseen liittyvä seikka on se, että
Tornionjoen laakso on lähes tyhjä tästä taudista.
Edellä olevasta voisi olettaa, että sen paremmin Pirkat kuin
Päijät-Hämeen kanta-asukkaat eivät vielä
kantaneet geenivirhettä, mutta virhe puhkeaa esille joskus
1300-1500 lukujen vaiheessa, jolloin erämaiden valloitus alkaa
tapahtumaan.
Geenivirhe on varmaankin hyvin vanha ja sen voisi arvella syntyneen
0-500 jKr jaksolla, jolloin heimot Hämeen alueella
eriytyivät. Geenivirhe on kuitenkin syntynyt Suomessa, koska
sitä ei tavata juuri muualla kuin täällä ja Aamien
yhteisössä USA:ssa. II ristiretken aikoihin
Kanta-Hämeeseen on tullut, joko sotien tai ristiretkien kautta
asutustyhjiö, joka täytettiin ilmeisesti Karkun suunnasta. II
ristiretken aikaan käytiin useita taisteluja mm. Novgorodilaisia
vastaan, joissa miesmenetykset olivat suuria. Samoin Novgorodin
suunnasta Hämeeseen tehtiin hävitysretkiä. Ajankohta on
saattanut olla otollinen geenivirheen rikastumiseen, koska
suvunjatkamisiässä olevien miesten määrä on
tuohon aikaan notkahtanut.
Vironlahden keskittymä ajoittuu varmasti Pähkinäsaaren
rauhan jälkeiseksi, sillä raja oli em. rauhan aikana
Kymijoessa. Vironlahden keskittymässä on varmaankin kysymys
uudisasutuksesta, joka on tullut
alueelleYlä-Satakunnan ja tai Kanta-Hämeen alueelta.
Ylä-Savon osalta selitys saattaisi olla siinä, että
Rautalammin erämaiden koillisnurkassa oli erityisesti
Suur-Sääksmäen ja Jämsän erämaat.
Virhegeeni on luultavasti kulkeutunut sinne uudisasukkaiden mukana ja
valtakunnan laajetessa tämä sama joukko asutti Ylä-Savoa
itäänpäin. Sama selitys voisi käydä
Pyhäjoen tapauksessa, koska myös tällä nurkalla oli
Suur-Sääksmäen eriä. Se mistä Simojoen
virhegeenit ovat kulkeutuneet, jää varmaankin arvelujen
varaan. Itse asiassa sekä Uuraisten-Keuruun, Ylä-Savon
sekä Pyhäjoen keskittymät ovat hyvin lähellä
erähämeestä piirrettyjä kaavioita
Suur-Sääksmäen erien osalta. Tautirikkaat alueet ovat
erien kohdalla tai niiden lähellä sekä oletetuissa
asutussuunnissa.
Suur-Ruoveden alue on mielenkiintoinen alue. Tällä alueella
ei juuri virhegeeniä esiinny, lukuunottamatta Keuruun
koillisnurkkaa. Ilmiö on sikäli merkillinen, että
erämaiden sanotaan asutetun samoista kunnista kuin Uuraisten alue.
Ilmiö voisi olla seurausta siitä, että nämä
erämaat ovatkin asutettu aiemmin, kuin on arveltu tai alueelle
tullut savolaisekspansio on ollut erittäin voimakas tai
uudisasukkaat ovatkin tulleet aiemmin jostain muualta kuin
Ylä-Satakunnasta.
Oikealla olevassa kuvassa on peittyvästi perinnöllisen
JNCL-taudin aiheuttavan geenivirheiden esiintyvyys tautiin
sairastuneiden isovanhempien syntymäpaikan mukaan. Tautikartan
pohjalta huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että geenivirhe on
ilmeisesti lähtöisin Vakka-Suomesta, josta se on edennyt
Euraan ja koko Loimijoen mitalle ja edelleen Ylä-Satakuntaan.
Erämaita tämä virhegeeni on vallannut
Jyväskylän ylä- ja itäpuolelta, Saarijärven
reitin varrelta, Koillis-Savosta ja Lesti-, Kala- sekä
Pyhäjoen alueilta. JNCL-tauti ei ole kovin harvinainen Suomen
rajojenkaan ulkopuolella, jonka mukaan geenivirhe on ehkä
tuotu maahan juuri Vakka-Suomen tai Turun seudun
kautta.
Virhegeeni on ehkä tullut Suomeen joskus 0-500 jKr. jaksolla
yhdellä kertaa tai ehkä useamman asutusliikkeen seurauksena.
JNCL-taudin levinneisyysalue voisi kutsua varsinais-suomalaiseksi tai
ala-satakuntalaiseksi taudiksi. Sen kanta-alue on mitä ilmeisemmin
Kokemäenjoen eteläpuolella, ja sieltä se on laajentunut
ylä-satakuntalaisten alueen ympärille erityisesti
Näsijärven ympäristöön.
Kanta-Hämeeseenkin virhegeeniä on jonkin verran kulkeutunut,
mutta Päijät-Häme on melkein puhdas näistä
geeneistä. Pohjanmaan rantalohko Lesti-, Kala sekä
Pyhäjoen alueilla vaikuttaa aivan uudisasutukselta, jolle olisi
voinut syntyä edellytykset Pähkinäsaaren rauhan
jälkeen. Koillis-Savon asutus liittynee Stolpovan rauhan 1617
asutusliikkeisiin ja osa siitä on tullut
Säämingistä. Säämingin alue kartassa
herättää erityistä huomiota, sillä
savolaisittain tauti näyttäisi rajoittuvan vain sen alueelle
ja edelleen niihin erämaihin, joita ainakin osittain asutettiin
Säämingin suunnasta. Lieneekö alueelle tuotu
merkittävä määrä siirtolaisia
Pähkinäsaaren rauhan aikaan tai Olavinlinnan rakentamisen
yhteydessä. Joka tapauksessa alueella esiintyy voimakkaasti samoja
geenivirheitä kuin Ala-Satakunnassa.
Yhteenveto
Suomalaisen tautiperinnön peittyvästi perinnölliset
taudit ovat jättäneet seurattavissa olevan jäljen
suomalaisten geenistöön. Tautien aiheuttamat geenivirheet
ovat syntyneet erittäin pienissä populaatioissa ja osa
geenivirheistä ovat maan kattavia, osa itä/länsi
jakoisia, osa maakunnalllisia ja osa paikallisia. Oletettavasti
vanhimmat maan
kattavat geenivirheet tulevat ajalta 4000 - 2000 eKr.,
itä-/länsijakaantuneet ja maakunnalliset geenivirheet ajalta
2000 eKr. - 500 jKr. ja paikalliset myöhemmältä ajalta.
Geenivirheiden kantajien
suurilukuisuus yleisimmissä taudeissa osoittaa, että
väestöön ei ole tullut mainituilla ajanjaksoilla
merkittävää siirtolaisuutta, joka olisi
syrjäyttänyt kantaväestön tai korvannut sen
valtaosaltaan.
Geenivirheiden kartta-aineisto tukee tunnettuja historiallisia ja
arkeologisia tulkintoja Suomen esihistoriasta ja tuo siihen asutuksen
jatkuvuuden komponentin ja jakautumisen erilaisiksi heimoiksi. Uutta
tietoa aineisto tuo siihen, miten erilaiset heimot ovat suorittaneet
asutusliikkeitä. Erityisen kiinnostavia yksityiskohtia on
Pohjanmaan asutuksen jatkuvuus 800 jKr. yli nk. arkeologisen
tyhjiön. Aineisto ei sitä suoranaisesti todista, mutta ilman
jatkuvuutta olisi vaikeata selittää siellä
säilyneitä karjalaisgeenejä. Toinen Pohjanmaata koskeva
historiallisesti mielenkiintoinen havainto on
kantahämäläisen eli pirkka-aikaisen geenistön puute
lähes totaalisesti pohjanmaalta. Ilmiön ehkä
selittää vanhat kertomukset pirkkojen poisajosta
pohjanmaalta. Pohjanmaan jokivarsien suomalainen asutus geenivirheiden
perusteella on Varsinais-Suomalaisten ja Karjalaisten geeniensekoitus.
Maanselällä Ylä-Satakuntaa vastaan asutus muuttuu
voimakkaasti satakuntalaisgeeniseksi.
Sekä Suur-Ruoveden että Jämsän erämaa-alueilla
geenivirheitä esiintyy normaalia vähemmän. Sama
ilmiö toistuu myös Savon ja Koillis-Savon rajamailla. Kenties
ilmiö johtuu osittain harvemmasta asutuksesta, mutta kenties
myös siitä, että näillä aluille on tapahtunut
voimakasta itäisten ja läntisten geenien sekoitusta, jolloin
geenivirheet ovat laimentuneet ja peittyvästi perinnöllisteen
tautien ilmaantuvuus on painunut hyvin pieneksi.
Hämäläisyyden näkökulmasta historia kertoo
heidän alueensa ulottuneen joskus suolamereltä suolamerelle.
Periytyvien geenivirheiden perusteella tämä alue on ulottunut
Kymijoelta Kokemäenjoelle. Hämäläisyys on kuitenkin
menettänyt hyvin nopeasti jalansijansa Satakuntalaisille geeneille
ja historian tuntema Ylä-Satakunnan ja Hämeenraja on
myös melko selkeä geenipohjainenkin raja.
Hämäläsgeenien länsiraja kulkee linjaa Hattula -
Jämsä - Laukaa - Äänekoski ja siitä edelleen
Pyhäjoen latvoille. Vastaavasti itäraja alkaa Kymijoesta ja
kulkee uomaa Heinolanseuduille, siitä Joutsaan ja edelleen
Sorsavedelle, jossa Leppävirran tienoilla tulee vastaan vanhat
karjalaismaat.
Sekä Pohjois-Karjalaa että Ylä-Savoa katsellessa nousee
mieleen ajatus, että näitä voittomaita ottivat haltuunsa
ympäri sen aikaista Suomea olevat heimot. Ehkäpä
kyliä raivattiin oman väen kesken, koska alueella esiintyy
jokaisen heimon geenivirheitä suhteellisen paljon. Voimakkaimmin
alueella vaikuttavat tietenkin karjalaiset geenit, mutta nykyiseen
karjalaisuuteen on sekoittunut vahvasti läntisten heimojen
geenejä ja esimerkiksi sukutukimuksen näkökulmasta ei
olisi suurikaan ihme, että karjalaisjuuret johtaisivat
länteen, mikäli vain lähteitä löytyisi.
Paluu Histori/Muuta
sivulle
Dokumentti on päivitetty viimeksi
23.08.2005
Dokumentti on luotu 19.05.2005